Musta lapset

Let's talk a Finnish icon: The Ismo Alanko primer

2020.09.19 17:52 creatinsanivity Let's talk a Finnish icon: The Ismo Alanko primer

I was challenged into writing a primer on one of Finland's primary songwriters of all time by u/Zhanteimi at the LetsTalkMusic discord. So here's an album-by-album runthrough of his career!
No artist's career begins with the first album, so naturally nor did Alanko's. Long story short, he was born in a highly artistic family (mother a poet, all siblings musicians), picked cello as his instrument of choice, found rock (especially the Hurriganes debut) and picked a guitar, wrote his first song 'Suck and Fuck All Night Long' (no recordings of this exist, but apparently one of his bands named itself after the song), and formed a number of bands with varying levels of success. His most succesful pre-Hassisen Kone band was a prog band called Sight, which got on the second place in the prog section of Finnish Rock Championship competition (in 1977 or 1978). After he finished high school in the spring of 1979, he moved to Stockholm for the summer. This turned out to be the decision that became the catalyst for huge parts of his career, including...
Hassisen Kone - Täältä tullaan Venäjä
While in Stockholm, Alanko caught wind of a new wave of rock beginning in Finland. A breath of fresh air in the previously stale rock scene. He returned to Joensuu and put together a band from his bandmates from Sight (Reijo Heiskanen and Harri Kinnunen), and Harri's then 17-year-old brother Jussi. They eventually named the band Hassisen Kone, after a sewing machine store in town (the deeply religious shopkeeper was not amused).
The band recorded an album-length demo in 1979 and were signed on a label relatively quickly. They were also qualified to enter the 1980 Finnish Rock Championship competition (even though the judges nearly disqualified them, for they thought they might be professional musicians performing under fake names), which they won, gaining reputation preceding the recording of their debut album.
In August of 1980, the band released Täältä tullaan Venäjä. Propelled by arguably the biggest hit single in Alanko's career, Rappiolla [which was hilariously covered by Metallica recently (which was spontaneously responded to by Ismo Alanko himself)], the album became a smash hit. The album provides variety from straight-up new wave punk to talkingheadsian grooves, schlager punk, simplified swing jazz, ska-infused rock, to whatever you'd categorise 'Viimeinen rock ennen aivokuolemaa' as. It's an ambitious yet consistent whole but, in my opinion, the weakest of the three Hassisen Kone albums. The youthful anarchic feel it has can be refreshing every now and then, but this burst of energy from an obviously young (only two of the bandmembers even in their 20s, band only half a year old) band is redirected better on the follow-up.
Hassisen Kone - Rumat sävelet
Following the release of their debut, the band found themselves in a position that many acts today would both fear and envy: they played hundreds of gigs in the second half of 1980 and the first half of 1981. The gruesome touring around the country took a toll on the young band, but that's only barely comparable to the toll that the audience took on them. For example, as time went by, the band grew tired of the audience drunkenly demanding 'Rappiolla', so they stopped playing the song altogether. This time of maturing and growing more and more cynical reflected on their sophomore effort.
Rumat sävelet should not necessarily be described as bleak per se, but it is certainly darker, tighter, and more mature than the band's debut. The band tackles sounds ranging from quasi-prog expression to post-punk, punk, psychobilly, and they take the talkingheadsian qualities into a sharper direction. The lyrics touch upon issues like love, exploitation, and sex (it's curious to think that probably the most explicit Finnish song about sex before this album was about "curly armpit hair", while Alanko dares to sing about penetration itself). I have to admit that I have a bit of a bias when it comes to this one though, as it's undoubtedly my favourite album of all time.
Hassisen Kone - Harsoinen teräs (and High Tension Wire)
In 1981, the band participated on a riverboat tour with a couple of other punk acts. During this tour, the bassist broke (drugs), Alanko met "Safka" Pekkonen, and the band was generally put under huge stress as the diet consisting mainly of alcohol began burning them down and their every move was documented by either film makers Mika and Aki Kaurismäki or the columnist documenting the tour for a zine. Despite all this, some of the better live recordings of the band come from this tour, and both the live album and the Kaurismäki documentary are worth digging up for the music.
After the tour, the band expanded into a septet with the addition of a keyboardist (Pekkonen), a saxophonist (Antti Seppo), and a percussionist (Hannu Porkka). The final form of the band was shaped during the rehearsals by the departure of guitarist Heiskanen, who was replaced by the guitar wizard Jukka Orma.
Released in March of 1982, Harsoinen teräs is the band's most artistically ambitious work. It's an album combining the band's prog leanings seamlessly with the band's new wave leanings, a polished whole that takes cues from I don't even know where. Reggae at least on a couple of tracks, prog and new wave on most, but the general sound is unlike anything I've ever encountered. The album was re-recorded in English as High Tension Wire later on in the year, after a tour had slightly tightened the band's sound. The decision to do so apparently came after the decision to disband the band, which makes it a very baffling addition to Hassisen Kone's discography. You'd think that they'd release an album in English as an attempt to break into international markets, right?
Sielun Veljet - Sielun Veljet
After Hassisen Kone was disbanded (in August 1982), Alanko had a schlager rock project that eventually turned into Sielun Veljet by December. The band was comprised of Alanko, Orma, a drummer veteran Alf Forsman, Alanko's Stockholm contact Jouko Hohko on bass, Vinski Viholainen doing lighting, and a future cult legend Jouni Mömmö doing "weird noises".
Sielun Veljet were signed in early 1983, but they refused to record a studio album because Viholainen's lighting work wouldn't show in a studio recording. Instead, as a compromise, they agreed on recording a live album where "the lighting would affect the ambiance". They set out to do this on a tour they began on March, planning on recording the first show and the last one. However, fate interfered and Orma accidentally cut tendons from his fingers during the tour while cutting bread, which made the recordings from the last show basically unusable due to his difficulties in adjusting to the situation (a very punk move to finish the tour even with torn tendons, by the way).
The live album is punk/post-punk goodness. It's noisy, no-wavey rock that really shows how the band took all the drugs in the process of writing these harsh, repetitive songs. It also shows that Alanko wished to abandon messing around with intricate compositions in favour of a more stripped and primal expression.
Sielun Veljet - Lapset
In summer of 1983, the band brightened up a bit to record this odd EP in a style following directly from the debut. It's angular and distorted, yet the melodies are more melodic and jamming less bleak. It's also the home of the only a capella punk song I've ever heard.
Sielun Veljet - Hei soturit
In 1984, Sielun Veljet took their first coherent step toward a pop/rock idiom with their first studio album. Hei soturit is the awkward outlier between the band's grimy punk era and commercial rock era. It feels like a punk band working with a producer who doesn't understand punk, but even the clumsy production doesn't entirely hide the fact that some of these songs are absolutely iconic. From punk to garage rock, general oddness, and flirting even with metal, this selection of songs does provide good variety for anyone digging deeper in Alanko's body of work.
Sielun Veljet - L'amourha
The Sielun Veljet breakthrough album! The beginning of their rock era of albums, an only mildly angular affair with anthemic choruses and a muscular production. It was recorded after the band had toured all over Europe, honing their sound and Alanko finding a lot to say about international affairs and the human condition.
There are a plenty of anecdotes from the time of release of this album. The song 'On mulla unelma' was written by Alanko in Spain, when he was recovering from a disease (can't remember which one. Dysentery?) and bitter about nationalism, and it caused quite a scandal when the band unexpectedly debuted it on live television. They performed an impromptu Red Riding Hood play on their album release party instead of playing music. One of the members went missing in Russia for days after the band found a corpse. All of their instruments were stolen in Spain. There'd a lot to unpack from 1984-5 alone.
Sielun Veljet - Kuka teki huorin
The follow-up to L'amourha takes the band to a funkier place. It's a minor downgrade from the previous effort, a slightly directionless and overpolished effort that has diverse variety from RHCP-like funk rock to tango-infused rock, tribal chants, and what's essentially watered down imitation of their earlier work. It's an easy album to criticise, yet I don't find ever to be outright bad. A lot of it is extremely forgettable though
L'amourder - Ritual and Shit-Hot
Sielun Veljet recorded a bunch of their songs in English as L'amourder. Most of them follow the originals very closely, but there are a few surprises. The biggest change is on the translation of 'Tuulelta vastauksen saan', which has been turned into a cover of Bob Dylan's 'Blowin' in the Wind'.
Sielun Veljet - Suomi - Finland
Suomi - Finland begins the last era of the band, as this album brings more acoustic instruments to the mix and begins to flirt with psychedelia in a way that will culminate on the follow-up. It feels like a breaking point for the band, as it sprawls on multiple directions at once, the musicians seemingly having lost focus. It feels like a band slowly drifring apart, yet it remains consistently captivating as the different influences come together in this chaotic work.
"Various Artists" - Onnenpyörä
Sielun Veljet performed under a number of false identities on their Onnenpyörä-tour, four of which make an appearance on this recording. All of these are cover bands of sorts, and each one of them had a different repertoire of songs they played on these wildly differing sets. The most noteworthy of these personae are the pavillion dance band Kullervo Kivi ja Gehenna-yhtye and the rock band Leputation of the Slaves, the two having the most songs on the record.
Sielun Veljet - Softwood Music Under Slow Pillars
Who would have thought that the noisy punk band in 1983 would eventually release what could be called a psychedelic flamenco album in 1989? Many factors come together here, as the band continues on their effort to sell their music internationally by making the biggest left turn in memory. Orma's fascination with flamenco combines here with influences Alanko picked up in India and what could be called a somewhat logical progression from the budding psychedelia of Suomi - Finland. It's a weird album, that's for sure. A bit inconsistent, but easily among the strangest albums I've ever heard.
Ismo Alanko - Kun Suomi putos puusta
In 1990, Alanko found himself in a situation where Sielun Veljet had almost run its course and he could finally start building a solo career. He recorded this solo debut as a quasi-concept album about rural flight, combining the various interest he wasn't able to pursue with the band into a unique singesongwriter album of sorts. It's a classic album and, in some ways, an ideal entry point into Alanko's work as it feels like it's his personal expression in its purest form.
The music on the album sounds mainly like pop rock of sorts, but it also takes cues from melancholic singesongwriter stuff, joyous showtunes, post-punk akin to Nick Cave's work, and some field recording experiments. It finds a good balance between artistic ambition and catchiness, and it's home to some of the most iconic tracks in Ismo Alanko songbook.
Sielun Veljet - Musta laatikko
Do you know Tom Waits' Orphans? This one is kind of like that. Three discs filled with random stuff recorded over years.
The first disc, "Muistinmenetys", is one third a new studio album (very weird new direction to take, something that feels like a cross between chill hippie jamming and 80s dance pop), one third music from some production, and one third short excerpts from live performances. The second disc, "Taudinkuva", is mainly live performances of late 80s Sielun Veljet songs, Tuomari Nurmio covers, and some other oddities. And finally, the third disc, "Isältä pojalle", is a full pavillion dance set, the band LARPing as a suave and jazzy house band playing waltz, tango, schlager, and anything that's really expected of them.
This album is definitely a skippable one, but there are a few gems that an Ismo Alanko fan might get a lot out of. The flamenco pieces are cool, the Tuomari Nurmio covers are nice (more about those later), and that pavillion dance set is unexpectedly fun, especially if you're not already familiar with the tradition.
Ismo Alanko - Jäätyneitä lauluja
Alanko goes electronic! This album was originally lauded as cutting edge and a sign of significant artistic growth, but it has definitely fallen in popularity over the years. It sounds extremely like a product of its time, so if you like non-industrial synthpop-y rock from 90s, this is exactly your thing. Overall, it's still very surprising how many Alanko live staples come from this album though, and how some of his live bands have improved on all of them.
Ismo Alanko - Taiteilijaelämää
If someone doesn't think that Kun Suomi putos puusta is Alanko's magnum opus, they usually pick this one. Taiteilijaelämää feels like a combination of the first two solo albums (acoustic, electric, and electronic joining hands in harmony), but brought into the mid-90s rock idiom. The result is an interesting album that lacks real highs but remains consistently accessible, and the one Ismo Alanko work I've heard to have resonated with Beck fans for some reason.
Ismo Alanko - I-r-t-i
I made the mistake of learning that this album was written in only two weeks (because Alanko wanted to test himself), and now that's all I can think of while listening to it. This does feel halfbaked. The accessible rock sound it has is underproduced and covers up lazy songwriting more than once. That said, Alanko has later on proven that some of these songs can be absolutely amazing live, and the demo-like quality many of these tracks have can be seen as a feature instead of a bug. Pushing its flaws aside, I feel that it is underappreciated as an album, and feel like its high points deserve more attention.
Ismo Alanko Säätiö - Pulu
Säätiö was an interesting group. I'm honestly still a bit unclear whether they should be considered Alanko's backing band, a band that just happened to capitalise on his name, or a fullblown collective of musicians. Alanko's statements concerning the group together with the changing lineups on Säätiö albums both point to all three options. What I do know is that the band has two distinct eras, the first one kickstarted by Pulu.
I genuinely believe that the first iterarion of Säätiö is the most important band Alanko worked with. The amount of pure talent in that band is staggering with Jussi Kinnunen (Hassisen Kone) on bass, Teho Majamäki (HC Andersen, Tapani Rinne, Ismo Alanko Teholla) on percussion, Kimmo Pohjonen (you will want to check his solo stuff) on accordion, and Marko Timonen (Värttinä, Tuomari Nurmio) on drums giving Alanko's songwriting a fascinating folk rock spin, reeking of schlager and eastern mysticism. Pulu is an album that seeps nostalgia, is radical enough to upset traditional folk nerds, is accessible enough to have produced multiple Alanko live staples, and is significant enough a twist on Alanko's tropes to sound fresh even in his eclectic body of work. Yet, I feel like it's so self-referential that I feel like recommending it as anyone's first Ismo Alanko album could be a mistake.
Ismo Alanko Säätiö - Luonnossa
Säätiö playing acoustic renditions from the entire Ismo Alanko songbook, from Täältä tullaan Venäjä to Pulu. An exciting set, and definitely one of the best live albums I've ever heard. The band reworks this wide variety of songs into captivating folk rock, transforming the music into forms that defy expectations. There are some duds though, but not all fan favourites can sound great with just one band.
Ismo Alanko Säätiö - Sisäinen solarium
This is possibly the weirdest Ismo Alanko album to this date. It continues with nearly the same lineup as on Pulu, but takes the music in a radically new direction, exploring what modernised folk could be rather than wallowing on nostalgia. This means updating the largely acoustic instrumentation with both electric and electronic instruments, and creating an unpredictable tapestry of music with influences that are surprisingly difficult to pinpoint. Some say this kind of experimentation cheapens traditional folk (which is something I can agree with regarding some songs on this album), but I'm not sure if such a clearcut statement can be made of the full album. It's certainly aiming for a sound of its own.
Ismo Alanko Säätiö - Hallanvaara
This is where Säätiö's status as a band becomes complicated. There's absolutely no reason to call this anything but an Ismo Alanko solo album, so marketing it as an Ismo Alanko Säätiö album is baffling to say the least. I mean, the only constants on this album are Alanko himself, the producemulti-instrumentalist Riku Mattila, and various symphonic elements (I don't want to downplay the work the symphonic orchestra and the string section do on this album, but they have been used quite haphazardly). There are three members from the previous Säätiö albums involved in this project: Marko Timonen on nine tracks, Samuli Laiho on seven tracks, and Kimmo Pohjonen on one track. In addition to this, there's the bassist of the next iteration of Säätiö, Jarno Karjalainen, on six tracks. Thus, there are Säätiö band members playing on the majority of these tracks, but never as a full band.
That all being said, I believe this to be the best Säätiö album. The melancholic pieces are beautifully fragile, the pop tracks are catchy, the massive songs are massive, and the atmospheric pieces are chillingly well-arranged. And even the weaker songs here are excellent live, making this album probably the richest one to mine for a live set of any kind.
Ismo Alanko Säätiö - Elävää musiikkia
Honestly, this feels like a bit of a throwaway live album. On one hand, these rock renditions of a great setlist of songs are unique but, on the other hand, none of these performances improve on the studio recordings. 'Kansallispäivä' and 'Julkinen eläin' come really close though, both being sharper and meaner than the 80s versions.
Ismo Alanko Säätiö - Minä ja pojat
The first album with the second iteration of the band. Fuzzy rock in similar vein to Smashing Pumpkins and their kin, but played through the lense of Alanko's style of songwriting. It's never as hard-hitting or catchy as an album by a great rock band would be -- all of the songs soften up during the chorus -- but the youthful and slightly naivistic touch is welcome after a string of artistically ambitious albums. That said, I'm only attached to a single song on the whole album, which is definitely not a good sign.
Ismo Alanko Säätiö - Ruuhkainen taivas
The second (and last) studio album of the second iteration of Säätiö is a different beast than the first one, taking the rock approach to a slightly more complex direction. It's more mature and chromatic than the first album, yet I personally find it to sound slightly less inspired. However, at the same time, it does have more tracks that I would consider keepers and the general sound is harder to define. Thus, it's definitely a divisive album, conflicting.
I'm not sure how to describe the sound of this album. It's unmistakeably early 2000s rock, sounding like an average Finnish rock band from the era, yet the songwriting and the production also remind me of the band Wire out of all things. It's a digestible alternative/indie rock sound, whenever it doesn't abruptly go in a new direction.
Sielun Veljet - Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta
Remember those random Tuomari Nurmio covers on Musta Laatikko? Turns out, Sielun Veljet recorded a full album of those in (I assume) late 80s. They didn't end up using those recordings for anything, so they were packed away and stored somewhere. Years went by and a good portion of those recordings were destroyed due to poor storing conditions, but someone was eventually inspired to put the surviving songs to good use.
You'll be in for a treat, if you like Sielun Veljet and have never heard anything by Tuomari Nurmio. Most of these covers are originally from Nurmio's early 80s albums, his strange new wave turned into the angular rock Sielun Veljet perfected. Some of these songs only barely work, some sound like Sielun Veljet originals, but most are just serviceable covers. It's still a good album though.
Ismo Alanko Teholla - Blanco spirituals
After putting Säätiö on hold (perhaps indefinitely), Alanko joined forces with Teho Majamäki, the first iteration Säätiö percussionist. Together they stripped down a number of Ismo Alanko songbook staples to a form they could perform as a duo, essentially bringing the strengths of Alanko's live performances alone together with the strengths of him performing with a small ensemble. This endeavour proved succesful, so the two recorded two albums of original music as well.
The music of Blanco spirituals is surprisingly full. The two musicians fill space well, with Alanko singing and playing chord instruments (mainly guitar and piano), while Majamäki stretches himself as thin as possible, working a drumset, vibes, an array of percussions, an oscillating delay pedal, and singing backing vocals. It's usually at least two of those at the same time, often three. Him working in a live environment is a sight to behold.
This is honestly one of my favourite Ismo Alanko albums. The stripped down arrangements bring the most out of Alanko's songwriting. The selection of songs highlight very different sides of his style, from theatrical piano ballads to singalong acoustic guitar romps, silly pop songs, and trance-inducing rock. It's by no means a perfect album, but these simple songs all work in one way or another.
Sielun Veljet - Kansan parissa (1-4)
Archival live recordings of sets recorded around 1989-1991. The first one is a typical Sielun Veljet set, the second one filled with Tuomari Nurmio covers, the third one is material from Softwood Music Under Slow Pillars, and the fourth one is a mix of subtle experimentation, new tracks, and deep cuts. Quite a comprehensive collection of live music. However, only few tracks are really worth keeping, including the electrifying high-tempo performance of 'Lammassusi' and the prototypical version of Alanko's 'Don Quiote'.
Ismo Alanko Teholla - Onnellisuus
The simplicity of the previous album is gone, replaced by a polished and highly produced pop sound. The DIY duo sound gives way to a more layered style, where synths, samples, and doubled vocals are added to the band's sound. Acoustic instruments are largely replaced by electric guitars and synths, turning the folksy garage band sound to a sleak and radio-friendly beast. If the fact that I just phrased the same exact thing in three ways didn't clue you in yet, I'm not particularly fond of this change of direction. However, I've seen this ridiculously often called the best Ismo Alanko album since the 90s, so it does appeal to the masses.
If you like 2010s pop and are looking for a decent gateway to Alanko's music, this could be the album to start with. It's accessible.
Hassisen Kone - 20 vuotta myöhemmin
Hassisen Kone had a reunion in 2000. They played a show that was both filmed and recorded. It's an interesting document of musicians playing music they wrote 20 years earlier. However, it ultimately sounds a bit tired compared to both the tight playing on their studio recordings and the energy levels on their 80s live recordings.
Ismo Alanko - Maailmanlopun sushibaari
Remember when I said that most pick between Kun Suomi putos puusta and Taiteilijaelämää as Alanko's magnum opus? Well, this is that one for me. I'm not saying that to imply that it would be his best album, but it's the album where he finally brings his disparate influences together in a coherent but eclectic way. If Kun Suomi putos puusta is where Alanko's artistic voice is at its purest, this is where it is at its maturest and most representative of the multi-faceted artist he has become during his career.
More or less incidentally, this is also Alanko's midlife crisis album. It's not entirely thematic -- who even knows what 'Kuusilmä' is about? -- but it does touch upon themes like growing old, dying, passing the torch, losing one's touch, and liking the colour grey. It's not quite on the nose, but you don't exactly have to dissect the lyrics to find those undercurrents.
So what does the album sound like? It's lighter than you'd imagine based on the central themes. There's rock, funk, subtle latin feel, a capella, pop, traditional folk, and even an ambitious rock opera about what sounds like a zombie apocalypse. It's fairly eclectic, making it a nice first solo album to release in nearly two decades.
Ismo Alanko - 33 1/3: Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää
This is the Ismo Alanko live album I recommend people to start with. Are these performances as exciting as their studio versions? No. But I'd argue that they don't have to be. The main strength this recording has is its uniformity. The songs are played in a generic rock band style, but it doesn't change the fact that the setlist is good and diverse. There's no compilation that would dive this deep in such a digestible manner. Essentially, this is the middle-of-the-road pick that gives an excellent cursory look into a prolific artist's entire body of work (up until 2013).
Ismo Alanko - Ismo Kullervo Alanko
Considering how introspective and self-reflective the previous album is, it's surprising that Alanko decided to name this one after himself. It works though. The songs are produced sparser and airier than on any other Ismo Alanko album, making the music feel intimate and almost confessional. It feels like you're sitting in the same room with him, as he opens up to you. Amazingly produced album.
Ismo Alanko - Pannaanko pakasteet pieneen pussiin?
To be frank, I don't think this EP is an essential release. It's noteworthy for the modern hobo blues feel it has, and for having one of the very few covers Alanko has recorded so far, but none of these songs have an iconic feel to them. The best I can say about it is that none of the songs are bad, but neither are they memorable.
Ismo Alanko - Yksin Vanhalla
I wish more band-focused artists performed live alone every now and then. An arrangement stripped down to just vocals and an instrument (in Alanko's case, usually acoustic guitar, piano, or cello) turns every song into something entirely different. However, the lyrics grow in significance as instruments are dropped, so your mileage may vary with this one. I still enjoy it though.
Pohjonen Alanko - Northern Lowland
Alanko collaborates with Kimmo Pohjonen and Tuomas Norvio to bring us an electronic neon-shamanic album. Primal chants and vocalisations blending together with beats ranging from harsh to chill and breakbeat-y. It's a fascinating EP, even if highly gimmicky and lacking a sense of direction. Besides, this stuff will always be better live than on a studio recording.
Ismo Alanko - Minä halusin olla niin kuin Beethoven
And finally, the latest Ismo Alanko album, where he takes yet another left turn. This one was mainly recorded by Alanko alone in a studio, but eventually a drummer and a keyboardist were brought in to round up the sound. And what a sound it is! Youthful indie rock with a production that's stuck somewhere between the 00s and the 80s. If it were not for 58-year-old Alanko's vocals and eccentric riffing, I could very well believe this to be a debut album by ambitious 20-somethings.
Since Alanko's full albums are not readily available on many countries (especially the US), I'll provide a summary that's somewhere between a longish TL;DR, a series of recommendations, and a quick-glance overview of his career.
Album:: Täältä tullaan Venäjä (1980) [new wave punk] Representative track: Rock ehkäisyvälineitä vastaan (a bouncy high-tempo punk track)
Album: Rumat sävelet (1981) [new wave/post-punk] Representative track: Jurot nuorisojulkkikset (a gloomy post-punk-infused rock track)
Album: Harsoinen teräs (1982) [new wave/progressive rock] Representative track: Kupla kimaltaa (a well-flowing new wave track with a progressive song structure)
Album: Sielun Veljet (1983) [punk/post-punk] Representative track: Pieni pää (a noisy punk track with groovy tribal drumming and metallic guitar playing)
Album: Lapset (1983) [punk/post-punk] Representative track: Elintaso (an angular punk track)
Album: Hei soturit (1984) [post-punk/alternative rock] Representative track: Tää on tää (a straightforward punk track with a catchy hook)
Album: L'amourha (1985) [post-punk/hard rock] Representative track: Peltirumpu (a hard-hitting rock song with dissonant guitars)
Album: Kuka teki huorin (1986) [post-punk/funk rock] Representative track: Kristallilapsia (a funk rock track with screechy guitars and an unfunky bassline)
Album: Suomi - Finland (1988) [post-punk/psychedelic rock] Representative track: Totuus vai tequila (a ferocious folk punk track)
Album: Softwood Music Under Slow Pillars (1989) [psychedelic rock/flamenco] Representative track: Life is a Cobra (a psychedelic track combining flamenco rhythms and Indian string sections)
Album: Kun Suomi putos puusta (1990) [singesongwriter] Representative track: Kun Suomi putos puusta (a gentle organ-led track with subtle folk influence and field recordings)
Album: Jäätyneitä lauluja (1993) [electronic rock] Representative track: Pornografiaa (a slightly industrial-tinged electronic rock track)
Album: Taiteilijaelämää (1995) [art rock] Representative track: Nuorena syntynyt (a 90s sounding rock track with a freeform looseness to it)
Album: I-r-t-i (1996) [alternative rock] Representative track: Kriisistä kriisiin (a rock track with a steady dance pulse on the actual rock sections)
Album: Pulu (1998) [folk rock/art rock] Representative track: Rakkaus on ruma sana (a track with pseudo-shamanistic verses and catchy choruses)
Album: Sisäinen solarium (2000) (art pop/folk rock) Representative track: Kirskainen hyvätyinen (a largely electronic and pulsing track that feels one part a strange rock experiment and one part a traditional Finnish folk song)
Album: Hallanvaara (2002) (art pop/symphonic rock) Representative track: Paratiisin puu (a smooth pop track with significant classical influence)
Album: Minä ja pojat (2004) [alternative rock] Representative track: Joensuu (a straightforward and fuzzy rock song)
Album: Ruuhkainen taivas (2006) [alternative rock) Representative track: Paskiainen (a rock track alternating between manic psychobilly and catchy radio rock)
Album: Blanco spirituals (2008) [minimalistic art pop] Representative track: Päästänkö irti (an acoustic rock track with an interesting chord sequence)
Album: Onnellisuus (2010) [art pop] Representative track: Onnellisuus (a danceable and atmospheric pop track)
Album: Maailmanlopun sushibaari (2013) [alternative rock] Representative track: Vanha nuori (an accessible pop track with a funky brass section and theatrical choruses)
Album: Ismo Kullervo Alanko (2015) [art pop/singesongwriter] Representative track: Lintuperspektiivi (a melancholic and sparsely produced track with airy ambience)
Album: Northern Lowland (2018) [glitch hop-y tribal electronic music] Representative track: Northern Lowland (a track with primal chanting and glitchy beats)
Album: Minä halusin olla niin kuin Beethoven (2019) [80s flavour indie rock] Representative track: Transsioletettu tanssi (a funky rock track with a somewhat generic 2000s rock chorus)
What is your opinion on Ismo Alanko? I personally enjoy how prolific and eclectic he has been, and I find it a shame that most of his work has never left Finland. I can especially imagine punk fans easily getting into his 80s work.
submitted by creatinsanivity to LetsTalkMusic [link] [comments]

2020.03.19 01:30 infernal_hails_ Musta Surma - Usvan Lapset

Musta Surma - Usvan Lapset submitted by infernal_hails_ to BlackMetal [link] [comments]

2019.04.22 02:49 matsnorberg Two small stories. Some like to correct? Kiitos!

Liisa on kaksitoistavuotiainen tyttö, joka asuu pienessä punaisessa talossa pikkukaupungin laitamassa. Talossa asuvat myös äiti, isä ja kaksi poikaa, jotka ovat molemmat Liisaa nuorempia. Pojat ovat siis Liisan pikkuveljet. Liisa on myös isosisko, mutta hän on aikuinen, eikä enää asuu talossa. Liisa käy koulua pikkukaupungin keskustassa. Hän on kuudennella luokalla. Hänen paras kaverinsa on Stina, joka on samalla luokalla kuin hänkin.

Liisalla on tumma tukka ja ruskeat silmät. Korvissa hänellä on hienot korvikset ja ranteessa rannerengas. Yllään hänellä usein on punainen pusero ja siisti vaaleansininen hame. Jalassa hänellä taitaa olla mustat tai ruskeat kengät. Liisa on koulussa ahkera oppilas, jonka arvosanat ovat aina upeita. Hänen mieliaineensa on matematiikka.

Liisalla on myös oma koira, jonka nimi on Sebbi. Kun Liisa on koulussa, Sebbin on jäätävä kotiin, mutta heti Liisan tultua kotiin hän tuo Sebbin ulos ulkoilemaan. Talon takana on pieni metsä, jossa on hauskaa juosta ja telmiä, sekä ihmisille että koirille. Kello viideltä perhe syö päivällistä, jolloin Liisalla on mahdollisuus kertoa muille perheenjäsenille, mitä tänä päivänä koulussa on tapahtunut.

Heikkosen perhe
Heikkosen perheeseen kuuluu neljä jäsentä. Marta Heikkonen on 35 vuotta vanha nainen, joka on töissä kirjastossa. Martan puolisonsa, Mikko Heikkonen, on töissä tietokonekaupassa. Mikko on 37 vuotta. Heillä on kaksi lasta, Timo, 5 vuotta ja Marja, 6 vuotta. He molemmat ovat lastentarhassa, sillä aikaa kun vanhemmat ovat töissä.

Timo on reipas tummatukkainen poika, joka on luonteeltaan iloinen, vilkas ja utelias. Hänellä on myös siniset, kauniit silmät, jotka aina säteilevät. Marja on suloinen vaaleatukkainen tyttö. Luonteeltaan hän on iloinen, uskovainen ja ystävällinen. Ensi vuonna hän aloittaa koulunkäynnin, mikä vähän jännittää häntä.

Mikko on pitkä komea mies. Hän on myös upeassa kunnossa, koska hän lähtee lenkille tunnin joka aamu ennen aamiaista. Hän harrastaa juoksemista ja on osallistunut useissa maratonkilpailuissa. Luonteeltaan hän on rauhallinen ja ystävällinen. Hänellä on korpinmusta tukka. Ruumiiltaan hän on lihaksekas ja voimakas ja jalat ovat pitkät ja linjakkaat.

Marta on vilkas ja määrätietoinen nainen. Hän vaatii aina , että kaikki ovat siistejä ja kunnossa. Hän tulee vihaiseksi aina kun joku tuo sisälle lokaa tai kuraa. Töihin hän on aina ajoissa. Amiaisen jälkeen hän lennättää lapset lastentarhaan ja menee sitten itse töihin. Hän huolehtii myös siitä, että lapsillä on aina kunnon vaatteita. Hän rakastaa kovasti miestään ja lapsiaan. Hän tekee kaiken, että he ovat onnellisia ja turvassa.

Perheeseen kuuluu myös koira. Se on musta labradorinnoutaja, jonka nimi on Putte. Putte on tosi kiltti ja hauska ja lapset rakastavat sitä kovasti. Joskus Mikko vie Putten mukaansa lenkkeilemään. Silloin Putte juoksee isäntänsä perässä lenkkipolkua pitkin.
submitted by matsnorberg to LearnFinnish [link] [comments]

2018.02.27 12:37 vastarintaonvapautta Kansallissosialismi - NYT [Pienimuotoinen novelli joka esittelee syyttä halveksitun ja mustamaalatun demokraattisen ja aidosti tasa-arvoisen aatesuuntauksen todelliset tavoitteet]

Törmäsin tämmöseen hienoon tarinaan jossa kuvaillaan tulevaisuuden ihanneyhteiskuntaa. Mielestäni /suomen ja muidenkin tulisi lukea se jotta tietävät millaista yhteiskuntaa kansallismieliset patriootit todellisuudessa yrittävät rakentaa sen sijaan että uskoisivat vasemmistolaisten ja globalistien valheita aatteesta. Kaikki krediitti "NOX":lle tämän kirjoittamisesta.
Osa 1:
Koulujen lähellä metsässä näkyy erilaisia temppuratoja. Sinne on kokoontunut myös Virvatulet-nimisen päiväkerhon lapsia. Päiväkerhossa lähiseudun lapset viettävät noin neljä tuntia päivässä. Kaupungissa ei ole päiväkoteja vaan ainoastaan kerhotoimintaa. Jos lapset tarvitsevat pidempiaikaista hoivaa yhteiskunnalta, lastenhoidon piiritoiminnan naiset hoitavat heitä. Se on myös yksi monista paikoista, jossa naiset suorittavat yhteiskuntapalveluksen velvollisuutena omaa maataan kohtaan. Se vastaa miesten pakollista asevelvollisuutta.
Koulu päättyy ja lapsia ryntää valtavasti ulos. Tytöillä on yllään hameet ja pojilla housut näin kesäaikaan, mutta myös ulkoiluvaatteita näkyy lasten päällä. Joku on onnistunut hyppimään kuralätäkössä matkalla kohti suojatietä. Lapset huomaavat lopulta väistää minua, kepin kanssa kulkevaa vanhempaa naista.
Opettaja huutaa lujaa lasten perään ja tuo juosten jonkun unohtaman takin. Lapset ryhmittyvät suojatien viereen ällistyttävän suoriksi riveiksi. Joku innostuu laulamaan reippaasti ja muut liittyvät mukaan. Liikenteenohjaaja komentaa lapsia olemaan hiljaa heidän ylittäessään suojatietä ja kehottaa heitä väistämään muita kulkijoita. Seuraani liittyy valkoiseen mekkoon pukeutunut nuori nainen, jolla oli sähköavusteisen pyörän takatarakan laatikossa ostoksia. Hänen nimensä on Ella.
Ruokakaupat muistuttavat täällä toreja, ja niistä toimitetaan ruokaa suoraan koteihin. Kasviksia on tarjolla valtavasti, ja kaikki ruoka on pääosin luonnonmukaisesti tuotettua tavallista kotiruokaa. Valkoista vehnää ja sokeria sisältävää teollista valmisruokaa ei juuri näy. Virvoitusjuomat ja makeiset eivät hallitse kaupan hyllyjä, ja ne on valmistettu mahdollisimman luonnonmukaisesti. Löytyypä kaupungista myös ihan perinteisiä ompelimoja ja kotimaisena työnä tehtyjä vaatteita sekä kenkiä. Tavarat aina huonekaluista tekstiileihin on valmistettu kestämään kulutusta.
Ella kertoo, että hänellä on kotona erikokoisia TV-näyttöjä ja mukanaan älypuhelin, kun ihmettelin, myydäänkö niitä kaupungissa lainkaan. Kuulemma älylaitteiden räpläämiseen ei kuluteta liikaa aikaa, sillä valtio kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan ja jokaisella on töitä tehtävänä. Uusinta uutta ovat edistyneet hologramminäytöt. Mitä ihmettä Suomessa oikein tapahtuu? Ovatko hipit valloittaneet maan?
Ellan kolme lasta ovat päiväkerhossa noin neljä tuntia päivässä. Ella kertoo olevansa mausteiden pienviljelijä ja rivitaloalueella on viljelypalstoja. Hänen miehensä Onni on töissä telakalla. Pian lähiöiden takana sijaitsevat maataloustuotannon alueet, joissa ainoa sallittu tuotantotapa on luomutuotanto. Ihmisiä asuu paljon maaseudulla tai maaseutumaisissa kaupungeissa. Ella tekee välillä vapaaehtoistyötä kaupungin juna- ja metroasemilla, joissa törmää muutamiin vaikeissa perheolosuhteissa oleviin nuoriin sekä alkoholisteihin. Ellan ystävätär Freya on koulutukseltaan fyysikko ja hän tekee pidempää päivää etenkin nyt, kun lapset ovat jo vanhempia. Freyan miehen työpaikka on Pohjoismaisessa Liittoumassa maanpuolustuksen parissa.
Kysyn Ellalta, mistä ihmeestä täällä voi ostaa tupakkaa tai alkoholia? En löytänyt niitä isosta ruokakaupasta. Alkoholi- ja tupakkamyynti löytyvät sittenkin kaupan takaosasta, ja sen eteisen täyttävät värikkäät julisteet. Niissä lukee iskulauseita: Liity jo tänään vanhempien herrojen maastoklubiin! Modernia kansantanssia Liekkiö-salissa! Tapanilan radalla ammutaan taas tiistaisin! Tee velvollisuutesi ja ompele villasukat naapurisi ikäihmiselle! Ja niin edelleen.
Kiinnitän huomiotani erityisesti autoteiden ja rakennusten hyvään kuntoon, mutta toisaalta myös ihmisten asiallisuuteen, työteliäisyyteen ja käytännöllisyyteen. Joku auttaa vanhuksen kadun yli ja juttelee tämän kanssa samalla kysellen tämän vointia. En näe kenelläkään muoti- tai merkkivaatteita, vaan katukuva on kuin ripaus modernia hippeilyä, armeijatyyliä ja univormuja sekä rentoa siistiä pukeutumista. Muutamilla naisilla on yllään jonkinlainen moderni versio kansallispuvusta.
Kaupungissa näkyy monenlaista arkkitehtuuria ja vanhoja rakennustyylejä on otettu rohkeasti uusiokäyttöön. Joku on keksinyt rakentaa Rooman Pantheonia muistuttavan kirjaston, jonka ohessa toimii lääkärin vastaanotto. Kaupunkikuvaa hallitsee vehreys, ja jopa muutama kahvila näyttää kasvihuoneelta.
Pyöräkaista päättyy kävelykatuun, mutta vaaleansinipunainen viiva kulkee aivan keskeltä promenadia. Katuun on piirretty lastenvaunujen kuva. Alue on vaunujen ja rattaiden määrään nähden tarpeellinen. Nyt näkyy modernia arkkitehtuuria ja rakennusten koko kasvaa. Lippurivistöt alkavat hallita katuja ja vanhan ostoskeskuksen ja epämääräisen torin vanhaa aluetta hallitsee linnakkeen näköinen rakennelma. Sen muuri on kuin Suomenlinnan vanhaa kivimuuria nurmikoiden keskellä ja valtava teräksinen rakennuskompleksi alueen ydin.
”Isäni vitsaili, että se olisi pitänyt rakentaa pyramidin muotoiseksi ja sai sen jälkeen miltei turpaansa kerholla”, joku sanoo äkkiä vieressäni. ”Hän eli sittemmin Hampurin anarkistien yhteisössä. Kun tukirahat loppuivat, idea autonomisesta vapaakaupungista lakkasi viehättämästä.” Vieressäni olevalla miehellä on siistit vaatteet yllään. Tukka on ajeltu lyhyeksi ja takissa on hihamerkki, joita näkyi myös kaupungin katukuvassa. Hän kertoo työskentelevänsä senaatissa tiedotustehtävissä.
”Mikä tuo suuri linnoitus on?”, kysyn mieheltä tilaisuuden tullen. ”Se on muistomerkki vapauden puolesta taistelleille”, mies vastaa. Vasta nyt älyän katsoa tarkemmin valtavan kokoisia hologrammimaisia valonäyttöjä, jotka on pystytetty linnakkeen sisääntuloteille. Niissä pyörii kuvaa historiallisista tapahtumista. Lopuksi näyttöön jää teksti ”Kansallissosialistinen Suomi 20 vuotta”. Hymyilen hetken, mutta sitten miehen sanat uppoavat tajuntaani koko voimallaan. Muistomerkki vapauden puolesta taistelleille. Kaikki eivät ole enää juhlimassa uuden yhteiskuntajärjestyksen merkkivuotta. Elämä on kulkenut eteenpäin ja uudet sukupolvet elävät nyt modernin kansallisuusaatteen, modernin kansallissosialismin aikaa.
Mies kiirehtii töihin ja minä päätän lähteä etsimään mainoksissa kaupungilla vilahtanutta globalisaatiomuseota. Telakan alue on suurempi kuin osasin arvatakaan ja uudet teollisuusalueet jatkuvat kohti itää. Työntekijöitä näkyy ulkona lounastauolla ja meteli on kova. Näkemäni kaupunkilaiset olivat pääosin valkoisia, mutta lukuisia turisteja osui myös silmiini.
Eläkeläispari tulee vastaani ja neuvoo tien museolle. Lasikaapissa aulan seinää koristaa puoliksi poltettu sateenkaarilippu. Museossa esitellään muun muassa globalisaatio- ja monikulttuurisuuspropagandaa, kuvia anarkisteista ja feministeistä sekä EU-johtajien vanhoja puheita monikulttuurisuuden, sateenkaariaatteen ja Euroopan liittovaltiokehityksen välttämättömyydestä ja väistämättömyydestä. Pyörähtääpä siellä myös entuudestaan tuttu ja vaivaannuttavan nolo video Angela Merkelin nuoruudesta DDR:ssä. Videolla hän tanssii käärmetanssia bikinit päällä yliopistokavereidensa edessä.
Vanhoissa puheissa vaaditaan vihapuheen, kyberturvallisuuden ja globaalien ihmisoikeuksien nimissä toisinajattelun tuomitsemista. Museossa on huone, jossa on niin sanottua ”taidetta” valokuvina tai videoina. Ennestään tuttuja ovat virtsaan upotettu Jeesus sekä kuukautisverellä maalatut pääsiäismunat, mutta siellä on kuvia paljon rankemmastakin kulttuurimarxistisesta ”rappiotaiteesta”. Jatkan matkaani eteenpäin.
Erityisen kiinnostava on huone, jossa pilapiirtäjät ovat piirtäneet vuosien saatossa kuvia globalisteista. Finanssikapitalistien puheet ja kuvaukset heidän toimistaan kansallismielisiä valkoisia vastaan on koottu erilliseksi suureksi näyttelyksi. George Soros, Jacob Rothschild ja muut suursijoittajat edustavat siellä vanhoissa videopätkissä FED:n ja finanssikapitalismin hirmuvallan aikaa. Vähemmistöjen asiaa aggressiivisesti ja mellakoiden ajavien liikkeiden kuten Antifan ja Black Lives Matterin rahoituksesta on koottu erittäin mielenkiintoista tietoa. Kaikki globalisaatiomuseossa esitellyt henkilöt ovat kuolleet ja instituutiot ovat lopettaneet toimintansa jo aikaa sitten.
Kokoan itseäni, jotta voin mennä hautamuistomerkille. Minulla ei ole edes kukkia sinne vietäväksi. Ei ainoatakaan kynttilää tai muistolausetta. Eliitti yritti usuttaa kansalaisia viimeiseen asti toistensa kimppuun, jotta huomio kääntyisi pois heidän omista rikoksistaan. Kiipeän pienen mäen päälle, mistä nimilaattojen rivistö alkaa osana seinämää, jonka yllä kohoaa kaupungin suuntaan suurikokoinen kansallissosialistisen Suomen symboli. Rivistö ei ole onneksi niin pitkä kuin pelkäsin sen olevan.
Nuori poika vieressäni asettaa kynttilän seinän viereen, peruuttaa pari askelta taaksepäin ja tekee hiljaisuuden vallitessa luontevasti roomalaisen tervehdyksen kunnioittaakseen vapaustaistelijoiden muistoa. Edes tuuli ei puhalla ja tuntuu kuin aika pysähtyisi hetkeksi. Ei, tämä ei totisesti ole 30-luvun Saksa, vaan kansallisuusaatteen uutta kukoistuskautta elävä moderni Suomi ja siihen herännyt koko läntinen maailma. Jään penkille muistomerkin viereen, kunnes mereltä puhaltava tuuli on kuivannut kyyneleeni.
Maailma on muuttunut. Siitä ei tullut täydellinen vaan jokaisessa yhteiskunnassa on yhä ongelmansa, jotka on ratkaistava mahdollisimman inhimillisesti mutta määrätietoisesti. Kaikkien niiden keskelläkin uusi yhteiskunta on parempi. Se on löytänyt valkoisten yhteisöllisyyden ja lähimmäisenrakkauden. Ihmiset vaikuttavat itsevarmoilta ja rennoilta. He puhuvat tuntemattomille ja elämä on kaikin tavoin turvallisempaa. Miehet voivat puhua suoraan mielipiteensä ilman, että heidän jokaista sanaansa ja elettänsä valvotaan ja ilman että heitä syyllistetään maskuliinisuudesta, sovinismista tai luontaisesta taipumuksesta ottaa valtaa yhteiskunnassa. Naiset voivat olla feminiinisiä ja käytökseltään rakentavia ilman, että heitä kutsutaan tyhmiksi tai tietämättömiksi omasta parhaastaan. Lapset voivat olla lapsia ilman heihin kohdistuvaa seksualisointia ja materialistisen elämäntavan tyrkyttämistä.
Jokaisen oletetaan osaavan käyttäytyä asiallisesti, olipa tämä hetero tai homo, nuori tai vanha, mies tai nainen. Kouluissa ja päiväkerhoissa ei opeteta lapsille pelkkiä vapauksia ja äärettömiä mahdollisuuksia vaan myös velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Rahaa ei jaeta vastikkeettomasti kenellekään. Psykologinen sodankäynti, jota käytettiin kanavoimaan erityisesti naisten tyytymättömyys vihaksi vastakkaista sukupuolta ja perinteisiä arvoja kohtaan, on vihdoin loppunut. Muureja ei rakenneta enää luokkien keskelle ja yhteiskunnan sisälle hajottamaan kansallista yhtenäisyyttä vaan ainoastaan valtioiden ulkorajoille suojelemaan kansankokonaisuutta.
Lähden muiden mukana kohti suuria tietokonenäyttöjä ja katoan osaksi kaupungin ihmisvilinää.
Osa 2:
Saan korjatun juhlamekkoni kauppakeskus Ukon tutusta ompelimosta vuorokautta ennen juhlallisuuksia. Ostoskeskuksen Ukko-hologrammi hyppii keskellä aulaa heittäen hauskoja ja kannustavia kommentteja sen kanssa kommunikoiville lapsille ja lapsenmielisille. Pieni poika heittäytyy kauppakeskuksen lattialle huutaen naama punaisena, kun äiti yrittää tarjota hänelle mansikoita raparperijäätelön sijaan. Teini-ikäiset juoksevat ohitseni kohti suosittujen sisäliikuntamuotojen, kuten taistelun ja tanssin saleja treenireput selässään. Kestosuosikki on fyysisesti raskas ja vaativa virtuaalitaistelu, joka on sijoitettu erilaisiin pelimaailmoihin. Vartijat valpastuvat hetkeksi metelistä, mutta he jatkavat pian kierrostaan.
Kyläkaupat, pienet pohjoismaista tuotantoa myyvät kauppaliikkeet ja tehtaanmyymälät menestyvät taas hyvin Pohjolassa, joka toimii taloudessaan mahdollisimman omavaraisesti sekä sisä- ja ulkopolitiikassaan täysin itsenäisesti. Muistan varhaislapsuudestani yhä ajan, jolloin kodinkoneet saattoivat kestää käytössä jopa 30 vuotta. Sitten alkoi globalisaation tuottama kertakäyttökulttuurin ja materianpalvonnan aikakausi, jolloin tavaroiden lisäksi valkoisten yhteisöllisyydestä, perinteistä ja kulttuurista tehtiin halpahintaista rihkamaa. Kulttuurimarxismi saastutti luonnon lisäksi myös ihmisten mielet, ja aivan erityisesti se keskittyi aivopesemään nuoret fyysiseen ja henkiseen rappioon.
Hävittäjien lento jylisyttää taivasta, kun tulen ulos Liittouman virastotalon kahvitilaisuudesta päivää myöhemmin. Sain tapahtumakutsun tänä vuonna Freya Marttilan Pohjoismaisessa Liittoumassa työskentelevän puolison Severin kautta. Muistamme yhä, miten YK, EU ja Nato lähtivät yksissä tuumin liputtamaan kehitysmaamaahanmuuton ja ihmisoikeuksien puolesta, jotta halpatyömarkkinat sekä sionistien ajama Kalergi-suunnitelma juurettomasta, rodullisesti sekoittuneesta ja heikkolahjaisesta Euroopasta saataisiin väkisin toteutettua.
Selkärangattomat ja ahneet poliitikot tiesivät tarkalleen, mitä tekivät isäntiensä käskyttäminä. Bolsevikkien ja kommunistien käsissä oli jo kymmenien miljoonien valkoisten verta, mutta lisää oli sitä verta vielä saatava. Väestöräjähdystä tuettiin YK:n väestöpolitiikalla, ja samaan aikaan kehitysmaiden ihmiset ajettiin keskenään eliitin rahoittamiin verisiin sisällissotiin ”demokratian” nimissä, jotta siirtolaisvirrat kohti teollistuneita maita saataisiin liikkeelle ja valtiot finanssieliitin kuristusotteeseen. Meitä johtivat täysin moraalittomat ihmiset, joille niin luonto kuin ihmisetkin olivat pelkkiä tuotannon työkaluja ja halpatyömarkkinat yksi tapa tuottaa lisää pääomaa, jolla ostaa kaikki instituutiot kumartamaan eliitin käskyjä.
Tuuli saa korkean virastotalon seinää peittävän lippukankaan symboleineen aaltoilemaan. Leveää katua reunustava lippurivistö jatkuu syvälle ydinkeskustaan ohittaen modernia ja vanhempaa arkkitehtuuria sekä puistoja. Ryhmä japanilaisia turisteja jää ottamaan innoissaan valokuvia. Vapaustaistelun muistolinnakkeen katolla seisoo kansallissosialistisen Suomen ja Pohjolan symboli. Tänään alkoivat Vapaustaistelun voiton 20. vuosipäivän juhlallisuudet. Kukkaistutukset, juhlavalaistus ja liput hallitsevat kaupunkia. Esiintymislavoilla on monenlaista tapahtumaa ja taiteilijoita esiintyy kävelykaduilla. Markkinatoreilla myydään maatilojen ja käsityöläisten tuotteita, ja siellä on myös luomutilojen eläimiä lasten iloksi. Juhlia vietetään useassa kaupungissa yhtä aikaa. Yhden suurtapahtuman teemana on viikinkiaika. Lasten paraati kulki jo aamupäivällä läpi kaupungin. Pienimmät osallistujat olivat vasta taaperoikäisiä lapsia eläin- ja fantasia-aiheisissa puvuissaan.
Huomenna, varsinaisena juhlapäivänä, on vuorossa armeijan sotilasparaati. Toreille ei tarvita enää betoniesteitä eikä satoja mellakkapoliiseja suojelemaan kulkueita tai marsseja. Minut autetaan keppini kanssa eläkkeellä olevan kenraalin, Kalle Rissasen vuoden 1969 Volvo 164:ään, joka lähtee mustien autojen letkaan virastotalolta. Päätän tunnustaa minua hiukan nuoremmalle Kallelle viikko sitten tapahtuneen muistinmenetyksen, joita on sattunut muutamia viime vuosina. ”Alan harkita senioriyhteisöön muuttamista. Onhan tässä ikää jo yli 80 vuotta.” Vilkaisen hymyillen ohi vilahtavaa liikennemerkkiä, joka ei ole enää sukupuolineutraali. Osa ihmisistä pysähtyy tervehtimään tai kuvaamaan autoletkaa. Huomiseen sotilasparaatiin odotetaan tulevan yli satatuhatta katsojaa. Lasten oma paraati keräsi jo sekin kadunvarret täyteen väkeä.
Päivän ohjelmaan kuului ennen virallista kahvitilaisuutta tutustuminen historialliseen suurnäyttelyyn kansallissosialismin vaiheista 30-luvun Saksasta nykypäivään. Messualueen ulkopuolella oli näytillä panssarivaunuja, lentokoneita, sotilaspukuja ja aseita. Messupihan lipputangoissa liehuivat harvoin esillä olevat historialliset hakaristiliput. Lapsiperheitä parveili paikalla runsaasti heti aamusta ja moniin kulkuvälineisiin pääsi tutustumaan sisälle asti. Huomenna olisi vielä areenalla viralliset iltajuhlat tänään tuttavapiirissä pidettävien grillijuhlien lisäksi. Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi ei ajeta enää koodaribusseja Afrikkaan, Tuusulan Lotta-museossa eivät soi enää afrikkalaiset rummut eivätkä miehet tanssi enää heinäpellolla mekot yllään. Se oli aikaa, jolloin meitä aivopestiin uskomaan, että biologia, heteroseksuaalisuus, luonnonvalinta ja moraali olivat pelkkää halpaa pintamaalia uuden hajuttoman, mauttoman ja androgyynin ihmislajin maailmassa. Miten sekaisin maailma olikaan ollut silloin!
Vanha Volvo ajaa pienelle niitylle lähelle Severin omakotitaloa hiukan nytkähdellen. Auto alkaa olla yhtä hyvässä vedossa kuin minäkin. Severin kaksi vanhinta poikaa kiiruhtavat paikalle ja tekevät kenraali Rissaselle roomalaisen tervehdyksen ryhdikkäästi yhtä aikaa. Severin vaimo Freya kättelee minua yhdessä kahden nuoremman poikansa kanssa, jotka livahtavat pian omille teilleen. Talon suurella pihalla näen myös perhetuttuni Ellan tyttöineen. Kolmevuotias Nelli juoksee vanhempien lasten perässä kirkuen. Viisivuotias Mirva taas katselee pikkusiskoaan hengästyneenä juoksupyrähdyksen jälkeen ja menee pöytään syömään sinne juuri tuotuja lettuja. Läheisestä kaupunkimetsästä kuuluu ääniä ja arvaan, että Ellan teini-ikäinen poika Okko on siellä kavereineen. Minun ei tarvitse pettyä.
”Parlamentaarikot eivät ole ajaneet tarpeeksi painokkaasti Kiihtelysvaaran alueen harvennushakkuiden lopettamista Aarnikotka-projektissa!” Okko istuu kannolla musta pellavatunika yllään ja vaalea tukka pystyssä sojottaen. Hän on kuitenkin laittanut tunikansa hihaan yläkoululaisten juhlissa käyttämän kansallissosialistisen valtion hihamerkin, vaikkei solmiota ja kauluspaitaa ole. Kukaan ei niitä tosin Okolta odotakaan. Luonnonsuojelu on tärkeämpää kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, sillä väestöräjähdys ja teollistuminen ovat tuhonneet planeettaa hirvittävällä tavalla. Tasapainon löytäminen teollisuuden ja luonnon ehtojen välillä ei ole aivan yksinkertainen asia. Kansalaiset on velvoitettu osallistumaan luonnonsuojeluun tai yhteisöllisiin projekteihin. Okon tavoin osa nuorista on kiinnostunut ulkoparlamentaarisesta toiminnasta Vihreä vallankumous -nimisen järjestön riveissä, jonka on todettu valtion senaatissa asti toimivan laillisin keinoin.
”Onneksi hävittäjät lentävät nyt eivätkä lasten päiväuniaikaan”, Ella huokaisee, kun palaan pihalle juhlien keskelle ja taivas jylisee taas. ”Onko Okko yhä metsässä?”, Ella kysyy minulta. ”Pelkään, että jonakin päivänä hän soittaa minulle ja kertoo olevansa Kongossa GreenWar-sademetsäaktivistien kanssa! Toivottavasti armeija pudottaa pojalta pahimmat kierrokset.” Katson Ellaa lempeästi ja tuhahdan rauhoittavasti. ”Okko on fiksu ja päämäärätietoinen poika! Hän on fanaattinen mutta huolellinen kaikessa, mitä tekee, ja olen varma, että hän istuu parlamentissa vielä jonakin päivänä, vaikka minä sitä tuskin olen enää näkemässä.”
Pienemmille lapsille on oma alue pöytineen ja tuoleineen. Elävä musiikki soi suuren pihamaan katoksen alla. Liittouman eteläisen tukikohdan telakka on Ellan miehen Onnin työpaikka, ja myös sieltä on työntekijöitä yksityisissä juhlissa. Ella pääsee livahtamaan Freyan ja miesten luokse juttelemaan, kun hoitopiiri katsoo tyttöjen perään. Minä lupaudun hoitovuoroon puolen tunnin kuluttua. ”Kutsuin sitä jo 90-luvulla uuskolonialismiksi. Globalistit kokeilivat, miten pitkälle voivat mennä, kun kaikki heidän vastustajansa yritettiin murtaa systemaattisesti”, Liittoumassa työskentelevä Pekka toteaa Onnille. Kalle ottaa grillistä lautaselleen ruokaa. Severi keskustelee Vetehinen-projektista, jossa maataloustuotannon kuormitus vesialueisiin voidaan minimoida edelleen ja puhuu metsähakkeen ja muun jätteen tuomisesta polttolaitoksiin uusilla kuljetusmenetelmillä. Sitten puhe kääntyy maanpuolustukseen.
Onnin puhelin välähtää ja hän lukee ääneen tuoreen uutisen kiinni jääneestä huumekauppiaasta, joka paljastui yläasteen entiseksi opettajaksi. Se yllättää jopa kaiken nähneen Kallen. ”Vanha kulttuurimarxisti siellä antamassa lapsille esimerkkiä globaaleista vapauksista!”, Kalle kiihtyy oikein kunnolla aiheesta. ”Sitä porukkaa riittää jokaiseen kaupunkiin ja kortteliin, kun silmä vähänkin välttää. Pitävät pössyttelyiltojaan edelleen Tampereella. Kuulin, että tilan seinältä löytyy nykyään jopa Tarja Halosen kuva. Siinä meillä oli varsinainen ylipäällikkö!” Kalle ottaa taskusta sikarin miesten nauraessa hetken aikaa. Eläkkeellä oleva kenraali on seurueen ainoa tupakoitsija.
”Pohjolaa pakoon muuttaneita entisiä punaisia lähti aikoinaan Saksaan, mutta nyt ne palaavat sieltä mellakoiden keskeltä häntä koipien välissä takaisin. Nyt tänne haluavat jo ranskalaisetkin, mutta pohjoismaista sukujuurta ei monesta ole löytynyt hienoja tarinoita enempää eikä Pohjolan kansalaisuutta saa sepitetyillä tarinoilla. Muuttavat sitten Unkariin, Slovakiaan tai Puolaan. Etelä-Saksa yritetään pelastaa mellakoilta, mutta pohjoisen ghettokaupungit ovat helvetinloukkuja, joista käsin maahanmuuttajien palautuskeskuksia vastustetaan terrori-iskuin. Ei löydy todellista tahtoa hoitaa tilanne, vaikka tolkullisia ja sivistyneitä keinoja olisi ollut estää invaasion luoma islamilaisten ja toisrotuisten valtioiden syntyminen Euroopan sydänmaille. Saksassa kuten muuallakin väärensivät jopa vaalitulokset rahaeliitin vallan varmistamiseksi”, Pekka muistelee menneitä historiallisena päivänä. ”Keski-Eurooppa tulee vielä nousemaan, mutta miten monen ihmisen hengen vetkuttelu on maksanut jo tähän mennessä?”
Freya auttaa juhlapalvelun talkooväkeä kodissaan heti, kun tilaisuus tulee. Hän katselee ruokailevaa Ellaa vakavoituen hetkeksi. ”Tiesitkö, että naisten äänioikeuden kieltämistä suorissa kansanäänestyksissä ehdotettiin 15 vuotta sitten ääripatriarkaattien puolelta? Ehdotus ei koskaan mennyt edes senaattiin asti. Freya istuu puutarhatuolilla syvänvihreässä mekossaan tumma tukka tyylikkäässä lettikampauksessa, jossa on mukana pari kukkaa, kuten monilla muillakin naisilla. ”Olin tuolloin juuri päättänyt pitkän yliopistokoulutuksen. Kiitos feministien vuosikymmeniä jatkuneen aggressiivisen ja provokatiivisen politiikan, he eivät oikeasti ymmärtäneet vaarantavansa toiminnallaan naisten kovalla työllä itselleen taistelemat oikeudet.”
”Ei kai täälläkin puhuta politiikkaa?” Severi tulee Freyan luokse haroen tukkaansa taakse ja halaa vaimoaan hetken lujasti univormu yllään. Ella kiirehtii viemään tytöt päiväunille. Hän ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut seuraamaan politiikkaa. Hän on ollut vain tyytyväinen, kun asiat toimivat, ja viiden lapsen nuorena perheenäitinä hän saa valtiolta hyvin tukea. Ellan ei tarvitse suorittaa naisten pakollista sotilaallista kurssia eikä yhteiskuntapalvelusta monilapsisen perheen äitinä. Hän aikoo mahdollisesti suorittaa kummankin vapaaehtoisesti. Ella hakee töitä nuorisotyön parista, kunhan tytöt ovat hiukan vanhempia. Mausteiden viljely yhteispalstalla on ollut Ellalle rentouttavaa harrastustoimintaa, josta hän on saanut hiukan lisätuloja. Myös Nellin ja Mirvan päiväkerho antaa hänelle hengähdystauon pari kertaa viikossa.
Kalle lähtee ostamaan monien tovereidensa karttamaa tupakkaa tehden pienen kävelylenkin leudossa keväisessä illassa. Matkalla tulee vastaan naisten vingate-muodin putiikki, kukka- ja sekatavarakauppa sekä elintarvikekioski. Uimahalli on muutettu kylpyläkäyttöön ja vanha kauppahalli toimii nyt urheilukeskuksena. Kalle on jo kääntymässä hotellilleen, kun hän näkee sekavan oloisen kookkaan miehen tien toisella puolella näyttämässä keskisormeaan ja huutelevan jotain. Kalle jatkaa matkaa kiinnittämättä mieheen huomiota, mutta tämä hoippuu häntä kohti. ”Johan nyt on perkele”, Kalle naurahtaa ja valmistautuu jo hymyillen reippaaseen painimiseen tarkistaen, että ase on hänen ulottuvillaan. Mies nimittäin kaivaa taskujaan epäilyttävästi. Hotellilta paikalle juokseva Markus käskyttää lujasti miestä pysähtymään pidellen käsiasetta. Mies pysähtyy horjahtaen ja hänet kaadetaan. Taskusta löytyy veitsi. Markus laittaa aseensa pois tarpeettomana. ”Totteli juuri oikealla hetkellä”, Markus toteaa Kallelle, kun poliisi tulee paikalle. ”Vaikuttaa enemmän mielenterveystapaukselta.”
Seuraavan päivän sotilasparaati ja iltajuhlat sujuvat suuremmitta ongelmitta ja Freyan perhe palaa normaaliin päiväjärjestykseen. Niko lähtee takaisin armeijaan ja Tobias jatko-opintoihin. Freya menee töihin Liittouman teknilliseen tutkimuskeskukseen. Ella hoitaa vilkkaita pikkutyttöjään ja laittaa vanhemmat lapset kouluun. Kesälomalle perhe lähtee taas tuttuun vuokramökkiin ja Okko aikoo yöpyä läheisessä saaressa kavereineen seuraten samalla luonnonsuojelijoiden uusimpia tempauksia ympäri maailmaa.
Miten nopeasti hysteria ja huuto aikoinaan loppuivatkaan, kun kulttuurimarxistien härski valehteleminen median, ministeriöiden ja poliisin kautta karahti kiville rahavirtojen katketessa ja lobbaajien paljastuessa. Hollywood-tasoinen natsivouhotus ja ”holokaustista” rakennettu bisnestoiminta totalitaristisine pakkokeinoineen avautuivat silloin aivan uudesta näkövinkkelistä, kun sekä puolueetonta tutkimustietoa historiallisista tapahtumista että tietoa eliitin vähemmän jaloista päämääristä saatiin lopultakin suuren yleisön tietoisuuteen. Se oli räjäyttänyt pankin. Kirjaimellisesti. Suursijoittajat yrittivät ottaa itselleen kunnian rakentamansa totalitaristisen järjestelmän romahtamisesta ja he koettivat palata taas takaoven kautta vallankahvaan, kuten he olivat tehneet lukemattomia kertoja historian saatossa.
Ainoa rotu, jota oli kehotettu propagandassa olemaan lisääntymättä ja sekoittumaan muiden rotujen kanssa, oli valkoinen rotu. Näin oli siitäkin huolimatta, että valkoisia oli jo vuonna 2017 vain noin 10 prosenttia maapallon väestöstä. Kehitysmaiden väestö kasvoi nopeasti, ja vaikka rajat suljettiin, heidän määränsä nousi länsimaissa korkean syntyvyyden johdosta aiheuttaen valtavia turvallisuus- ja talouspoliittisia ongelmia. Pohjola antoi valtiomallillaan esimerkin siitä, että valkoisten kansojen ja rotujen oli löydettävä itselleen taistelutahtoa lamaannuksen keskellä eikä vieraiden eturyhmien edustajille tullut antaa minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta valtiotasolla. Pohjola toimi aikoinaan ja toimii yhä modernin kansallissosialistisen yhteiskuntajärjestyksen lipunkantajana kansallisuusaatteeseen heräävälle lännelle.
Kotiin palatessani katson ensimmäiseksi tietokoneeltani videon lasten paraatista ja tarkistan, että Aarnikotka-projektissa lahjoituksillani ostettu pieni palsta aarniometsää on edelleen suojeltuna hakkuilta ja sen ekosysteemiä uhkaavilta vieraslajeilta.
Tämän tarinan loppusanat
Kansallissosialismissa naisten ei ole tarpeellista toimia tulenjohdossa tai kantaa vastuuta suurista linjoista. On tärkeää kokea kansallissosialismi ensisijaisesti henkisenä päämääränä. Kaikista tehokkainta taistelu on, kun se koetaan sisäisen ymmärryksen, sisäisen heräämisen kautta.
Naisilla on tärkeitä tehtäviä kansallissosialistisessa yhteiskunnassa. Kaikki ihmisen tekemä toiminta nähdään luonnonlakien kautta ja niitä myötäillen. Miehillä on velvollisuus ottaa ensisijainen vastuu yhteiskunnan johtamisesta ja naisten velvollisuus on tukea heitä tässä. Tämä ei tietenkään sulje pois naisten aktiivista taistelua aatteen nimissä.
Kansallissosialisti ei koe velvollisuutta pakoksi vaan tekee työnsä tietäen, että hän työskentelee aidosti rakentaakseen parempaa yhteiskuntaa. Kumpikin sukupuoli kunnioittaa toista ja kumpaakin tarvitaan pyörittämään yhteiskuntaa. Kansallissosialistit pitävät oman kansansa jäseniä veljinään ja sisarinaan, tovereinaan. Kaikista ei ole toimimaan johtajina ja kestämään kovaa henkistä painetta, uhkailua ja kiristystä. He, jotka sitä parhaiten kestävät, ovat yleensä miehiä.
Kansallissosialismi ei hyväksy naiskiintiöitä, sukupuolten tasapäistämistä, feminismiä eikä heikkoja miehiä valtioiden johtoon. Rahan perään kumartavat ja loputtoman konsensushakuiset ihmiset ovat vaaraksi valtioiden itsemääräämisoikeuden turvaamisessa. Globaali finanssieliitti on tukenut heikkotahtoisten ja ahneiden ihmisten valtapyrkimyksiä tahallisesti tehdäkseen kansallisvaltioista heikkoja. Niiden sisäinen mädätystyö kulttuurimarxistisella propagandalla on edennyt jo sairaalloiseen vaiheeseen, sillä koko valtiojohto noudattaa eliitin käsikirjoitusta globalisaatiosta, jossa tavalliset valkoiset ihmiset ajetaan täydellisesti nurkkaan heidän kotimaissaan. Kaiken normaalin, luonnollisen ja vakiintuneen systemaattinen murskaaminen sekä vapaus ilman vastuuta eivät ole koskaan olleet sivistyneiden yhteiskuntien normaali tapa toimia.
Väestönvaihtoa vastaan on taisteltava suurella rintamalla ympäri länsimaita. Kun yhteiskunnan sielu on vapaa ja sen tulevaisuus näyttää vakaalta ja valoisalta, se voi löytää kadottamansa itsetunnon. Kun oman kansan edun ajaminen nähdään osana ihmisyyttä ja luonnollista toimintaa, olemme oikealla tiellä. Kun yhteiskunnan henkinen tila on parantunut pitkällisen lannistamisen tilasta, yhteisöllisyys voidaan saavuttaa. Ei siksi, että valtio niin määrää vaan sen vuoksi, että haluamme aidosti auttaa omaa kansaamme.
Kansallisuusaate tulee nousemaan ja voittamaan tieltään kaikki sen eteen kasatut esteet. Kaikista luontevin tapa harjoittaa kansallisuusaatetta on tehdä se kansallissosialismin kautta, joka ei tee kompromisseja totuuden kanssa.
”Kansallissosialismi – NYT” -artikkeleiden pohjana ja inspiraationa on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen poliittinen manifesti. Artikkeleiden tarkoituksena on osoittaa, että Pohjoismaiden kansalaisten etua ajava kansallissosialistinen, moderni, vahva ja kuitenkin moniääninen yhteiskuntamalli on saavutettavista, jos meillä on todellista tahtoa antaa kansallemme ja rodullemme sen ansaitsema arvostus ja huolenpito.
Meillä on myös valtava kapasiteetti kehittää kansaamme ja yhteiskuntaamme eteenpäin sen kaikilla osa-alueilla. Artikkeli on samalla viesti vihollisille siitä, ettemme siirry sivuun ikiaikaisilta asuinsijoiltamme emmekä ryhdy orjiksi omissa maissamme. Radikaali kansallismielinen ja kansallissosialistinen ajattelu nousevat ja ne ovat jo nyt valtavirtaa monissa länsimaissa.
Mikään ei voi pysäyttää aatetta, jonka aika on tullut!
Omana loppunoottina haluaisin todeta että vaikka tuo visio on upea ja saa kyynelen silmänurkkaan, niin se ei ole helppoa saavuttaa ja vaatikin Turnerin Päiväkirjojen kaltaisen kansannousun jotta maailma pelastuisi ja saavutettaisiin yhteiskunta jossa kaikilla on hyvä olla.
submitted by vastarintaonvapautta to Suomi [link] [comments]

2017.10.13 11:57 SuomenKartsa Perjantai 13. Spesiaali: "Huumoripläjäykseni"

Prologi Emma, Touko, Ville, Jani ja Pekka olivat menossa vihreiden kesämatkalle Intian Kashmiriin tapaamaan Äiti matildaa, maailmankuulua ennustajaa. Etnisyyden korostamiseksi kaikki olivat ostaneet espoosta ns. "Espoo-helmet":
Ne olivat komeita puuhelmistä tehtyjä kaulakoruja joiden komeutta korostivat myös niihin kiinnitetyt muoviset torahampaat tai simpukat.
Emma oli vielä oikein ostanut backstage rock shopista yhden kuituisen feikkirastapötkylän, joka roikkui nyt hänen hiuksistaan mahtipontisesti.
"Nyt mennään, eikä meinata.", sanoi Touko mahtipontisen möreällä äänellä miehekkäästi.
"Jep", yhtyivät muut.
Oli kulunut vuosi viime kesämatkasta. Edellinen kesämatka oli ollut katastrofaalinen. He olivat olleet turun saaristossa paistamassa vegepekonia ja soijaburgereita kun yllättäen muuan mystinen erakko oli saapunut profetoimaan heille maanisen olennon lailla:
Minä olen Suomen Kartsa, Zarathustrasta seuraava!
Te mielettömät, kapiset pseudo-talonpojat.
Te rikkaiden lapset, jotka tanssitte aamuhämärän rajoilla omaksi iloksenne ja laskette
itsenne takaisin tuliseen pätsiin.
Nämä olkoot teidän viimeiset teesinne:
Te mielettömät, tämä on teidän puolueenne viimeinen taakka.
Ette pysty ylläpitämään puoluettanne siltä epäilykseltä, mikä kalvaa sisintänne.
Äänestäjänne tulevat näkemään teidän sisäänne!
Seksuaalivähemmistöt kyllästyvät teihin pian, huomattuaan, että he ovat teille vain välikappale valtaan.
He tulevat aikansa etsimään paikkaa, mutta löytävät sen ajallaan.
Armon vihreät, teidän valttikorttinne, hyppäävät kristillisdemokraatteihin, ja siitäkös soppa vielä syntyy!
Minä sanon! Kristillinen viherkapitalismi tulee! Ette voi pysäyttää sitä!
Otteenne mediasta vaipuu lailla iltahämärän ruskon.
Näin uskon, uskon!
Käy näin! Vihreät tuhoavat Vihreät. Feminismi tuhoaa Feminismin.
Te näennäisviattomat vestaalineitsyet!
Kantakaa babylon suuren vastuu. Sillä se ei ole pieni vastuu.
Te viattomat kakkapyllyt!
Kasvonne täyttävät kaikki tylsyyden hyllyt!
Viekää mut pois, oi te Jumalan laivat! Parantakaa tämän maailman vaivat!
Mikä ihme minua vaivaa
En osaa enää ohjata laivaa
Menemme kotiimme Jumalan kautta
Sillä hän on ainoan todellisen maailman lautta
Ja erakko oli poissa. Seurueemme oli sanaton.
Intia. Lähellä kashmiria. Vihreiden bussin karaokelaitteisto vetää viimeisiään:
Tuttu biisi. biisistä kulunut 1:49. Touko ja Emma tulessa. "BREAK ON THROUGH AUH, OH YEAAAH".
The Doorsin Break on through (to the other side). Emman ja Toukon yhteinen juttu. Molemmat breikkasivat toiselle puolelle omalla tavallaan julkisuudessa. Emma ehkä vähän soveliaammin kuin Touko.
Jani, Ville ja Pekka säestivät taputtaen. Tosin Jani myös napsutteli sormiaan ovelasti antaen säestykselle vähän ekstra fleivöriä.
Illalla dynaaminen porukka pääsi kuin pääsikin telttaan. Vitsejä roiskui ja vege-pekoni rouskui suupielissä. Samalta maistui niin kuin oikea.
"Mitä me tehdään janitskinille ja Marco De Wittille?", Emma kysyi viattoman utelias virne loistaen. "Antakaa mun keskittyä, tarviin chakraa", Touko sanoi meditoidessaan nurkassa.
Villekin oli keskittynyt luonnon helmaan pelaamalla Sid Meyerin Civilizationia.
Ja Jani nokkelana pikku whippersnapperinä laittoi nuotion läheisyyteen sukkia kuivumaan.. Märäksikin olivat päässeet kun Touko luki miehekkäänä aarnikotkana karttaa ja ohjasi muut kullannuput suon läpi. Sattuuhan sitä.
Emman kysymyksen vastaanottajista aktiivisesti jäljellä oli siis Pekka. Vastaus kuului näin:
"Eiköhän se Marcokin jossakin välissä ole AT-DE-WITT's end.", Pekka vilautti vielä kainon, mutta silti luikurimaisen hymyn lauseen kyytipojaksi.
Kaikki purskahtivat nauramaan. Nauru raikasi ja vege-pekoni roiskui vielä railakkaammin.
Nauru alkoi hälvetä, mutta Emma perkele jatkoi vaan menemään jukolauta sentään. Emma hirnui niin, että hammasvaostakin sylki roiskui vesipyssyn lailla Villen Paidalle ja tietokoneelle. Emman sylki oli konsentroituna basiliskinmyrkkyäkin tehokkaampaa. Kerran se oli roiskunut Janin päälle.
Villen paidassa luki "Säälittävän sub-standardeja ad hominemeja, kapitalistivässykkä". Hieno paita se oli kyllä.
"Riittää jo Emma", kaikki sanoivat Emman jatkaessa hirnumistaan.
"Oummmm", Touko jatkoi. "Hei, mitä ihmettä, uskomaton chakra-elämys. Tuntuu siltä kuin joku yrittäisi toiselta puolelta maailmaa vaikuttaa meidän äänestäjiin käyttämällä huumoria ja sarkastis-ironisia keinoja 6-ulotteisena shakkistrategiana, jolla pyritään saamaan meidät näyttämään huonolta ja vaikuttamaan meidän yhteiskunnalliseen asemaan ja äänestäjiin tekemällä meistä jotain outoja karikatyyrejä."
"Too deep, touko, leave me a-fuckin-lone", Jani sanoi ja juoksi pois.
Emmakin oli jo mennyt ulos teltasta kohti järveä, joka oli lähellä telttaa. Hän viskaisi hiuksensa taakseen ja avasi kaulassaan olevan medaljongin. Hän siveli medaljongissa olevaa avainta. Hän oli lukinnut tapion cb-3000:nnen ennen lähtöä.
Hän haikeana kyseli iltahämärältä kuin puhuen Tapiolleen:
"Miksi et voi olla niin kuin isä, tapio?" "Miksi et dominoi" "Miksi et pakota minua nilkkahameeseen, vaikka se olisi suurin toiveeni." "Miksi et voi olla kylmä bisnesmies, niin kuin isä"
Ville ja Touko tulivat metsästä. Touko oli opettanut Villelle miten miehekkäät miehet hakevat puita nuotioon, perkele. Ville katsoi Emmaa sympaattisin silmin.
Hän lähestyi Emmaa, mutta Touko otti tanakasti Villeä olkapäästä kiinni. "Antaa sen olla, se selvästi haluaa olla yksin". Touko ymmärsi miehekkäänä erilaisena vihreänä mistä oli kyse.
Joen toisella puolella oli mystinen hahmo, jonka Emma tunnisti. Se oli se sama erakko, jonka he olivat nähneet viime kesänä.
Se oli juuri pyydystänyt lohen joesta ja katseli sitä viehättyneesti sen pärskiessä rannalla. Sitten se iski kiinni, mussutti menemään. Systemaattisesti siirtyi kohti lohen alaosaa ja jätti ruodon paikalleen ja häipyi pimeyteen.
"Mikä mystinen mies", Emma sanoi.
Emma haikeana suuntasi takaisin teltalle. Medaljonki sulkeutui. Pekka puhui teltassa Antoniolle puhelimitse.
Ville aloitti yhtäkkiä keskustelun:
"Kuulkaa kaverit, mä oon miettinyt sen erakon sanoja...Musta tuntuu, että luonnollinen tapa selvitä tästä poliittisesta tilanteesta on hajottaa vihreät, tuleeko joku mun mukaan?"
Kaikki katsoivat pöyristyneenä. "No ei tasan tulla.", kaikki sanoivat yhteen ääneen.
Ville lähti yksin pimeydestä valoon. Kohti omaa taivalta. Viherkapitalismin kiilto paistoi hänen silmistään, kuin profeetta oli ennustanut. Vuosi oli 2019. Näin siis tapahtui. Ville ei ollut sitä koskaan uskonut, mutta totta se oli.
Ja näin oli hyvä.
submitted by SuomenKartsa to Suomi [link] [comments]